Käyttäjiensä tarpeiden mukaan rakennettu koulu

Chydeniuksen alakoulun uusi koulurakennus Kokkolassa on modernin opetussuunnitelman vaatimuksiin vastaava koulurakennus. Muuntautuva ja monia käyttötarpeita palveleva rakennus suunniteltiin käyttäjiensä tarpeiden mukaan eli lasten mittakaavassa. Akustiikkasuunnittelussa pitikin lähteä liikkeelle siitä, että akustiikka tukee avointa oppimisympäristöä ja lasten kouluarkea.

Koulutiloissa toiminnallisuus on ykkösjuttu myös akustiikkaratkaisuissa

Chydeniuksen koulu koostuu monista erilaisista tiloista. Mukana on niin avointa ja muokkautuvaa oppimistilaa, suuri atriumtila, jossa toimii ruokala ja kirjasto, sekä suljetumpia luokkahuoneita ja henkilökunnan tiloja. 

Kaikkiin tiloihin tarvittiin toimiva ja toiminnallinen akustiikkaratkaisu. Projektin akustiikkasuunnittelija Anni Haataja Akukon Oy:stä toteaa, että aina ei ole kuitenkaan tärkeää saada tilan äänimaailma vaimeaksi vaan pikemminkin käyttöön sopivaksi. Välillä täytyy äänen päästä kuuluvaksi.

Koulutilojen akustiikkasuunnittelussa on lisäksi tärkeää ottaa huomioon toiminnallisten tilojen arki ja miten tiloja käytetään. Seinille ja kattoon tarvitaan vaimentavia materiaaleja, joiden tulee kestää käytössä. Kestävyyden lisäksi materiaalien tulee olla helposti puhdistettavia. Haataja myös mainitsee, että visuaalisuuden lisäksi tuotteiden teknisen toteutettavuuden tulee olla hyvä. 

Hyvä akustiikka varmistettiin mittaustuloksilla ja käyttäjien kokemuksilla

Chydeniuksen koulun tilojen valmistuttua rakennukseen haluttiin vielä viralliset mittaukset akustiikasta. Akukon Oy kävi tekemässä pyydetyt mittaukset, ja niistä saatiin odotetusti hyviä tuloksia. 

Myös tilojen käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä koulun akustiikkaan aistinvaraisesti koettuna. 

Chydeniuksen koulu

Talonpojankatu 2,
67100 Kokkola,
Suomi

Niin koulun rehtori kuin muut koulun käyttäjät ovat olleet akustiikkaan tyytyväisiä.

Anni Haataja

Akustiikkakonsultti, Akukon Oy

Haatajan mukaan Akukonilla mittauksia tehdään säännöllisesti valmiisiin kohteisiin. Mittaus ei kuitenkaan aina ole välttämättä tarpeellista, jos käyttäjät itse kokevat akustiikan hyväksi.

Chydeniuksen koulun kohdalla akustiikka todettiin joka tapauksessa hyväksi niin mittaustulosten kuin käyttäjien omakohtaisten kokemusten kautta.

Akustoiva katto, joka sopii muuhun sisustukseen

Akustoivasta sisäkatosta voidaan ajatella monesti, että se on vain perinteinen valkoinen paneelikatto. Nykyisin vaihtoehtoja erilaisille esteettisille ratkaisuille on kuitenkin huomattavan paljon, mikä näkyy myös Chydeniuksen koulussa. 

Koska värit näyttelivät tärkeää roolia koulun sisätiloissa ja tilojen jaottelussa, oli värien käyttö tärkeää myös akustiikkapaneeleissa. Aulaan tehtiinkin värimaailmaan sopiva värillinen akustoiva sisäkatto Rockfonin Color All Special -akustiikkapaneeleilla, jotka maalattiin halutulla violetilla värillä.

Yleisesti ottaen värillisen akustoivan sisäkaton voidaan ajatella nostavan projektin hintaa ja hankaloittavan asennusta, mutta Color All Special -paneeleiden kohdalla näin ei ole. Sen sijaan värillisillä paneeleilla saadaan yhtenäinen sisustus tilaan ilman, että sisustussuunnittelussa joutuu tekemään merkittäviä kompromisseja akustiikan varjolla.

1/8

Chydeniuksen koulu

Sijainti:Suomi
Tuotteet:Rockfon Color-all®, Rockfon Sonar®
Reunamuodot:X
Mitat:1200 x 600

Liittyvät kohde-esittelyt