Rakennus yhteistyötä varten
DaCapo-yliopisto on suunniteltu opiskelijoiden ja opettajien epämuodollisiin kohtaamisiin, ja siksi arkkitehtuurille onkin ominaista avoimuus ja läpinäkyvyys. Rakennusta hallitsee avoin lasinen julkisivu ja tilava yleisölle avoin pohjakerros. Sisustusarkkitehdin tarkoituksena oli suunnitella tila, joka kutsuu käyttäjät tapaamaan, tekemään yhteistyötä ja vuorovaikuttamaan keskenään ja samalla tuntemaan olonsa mukavaksi. Materiaalit valittiin huolellisesti kestävyyttä sekä hyvää sisäilmastoa ajatellen.
Äänen hallinta on elintärkeää oppimisen kannalta
Sisustusarkkitehti Peter Littman oli erittäin tietoinen siitä, että pelkästään fyysinen ympäristö ei tee rakennuksesta työskentelyn kannalta hyvää. Äänitaso ja oikea akustiikka ovat erittäin tärkeitä koulurakennuksessa, jossa ihmisten on tarkoitus elää ja oppia.
”Arkkitehtina käyttäjien hyvinvointi on myös minun vastuullani. Ärsyttävä kaiku luokkahuoneessa ei edistä keskittymistä, vaan häiritsee oppimis- ja opetusprosessia. Sen lisäksi sekä opiskelijan että opettajan hyvinvointi heikkenee."
Tämän vuoksi hän teki tiivistä yhteistyötä arkkitehdin ja akustiikkakonsultin kanssa varmistaakseen, että akustiikka oli kunnossa rakennuksen jokaisessa tilassa. Tämä vaati erilaisia lähestymistapoja ja ratkaisuja rakennuksen eri tiloissa.
DaCapo College
Havikstraat 5,
6135 ED,
Alankomaat